Eilen kävin jälleen pelaamassa tennistä Y:n kanssa. Jo toinen kerta kun uskaltauduin pelaamaan pienen nuhan kanssa. Ainakaan vielä ei tunnu siltä, että nuha olisi pahentunut. Toisaalta tenniksen jälkeen kävimme etsimässä tuoretta inkivääriä kaupoista (sen löytäminen oli yllättävän vaikeaa). Inkivääristä siis keitin teetä, jonka pitäisi auttaa flunssaan, katsotaan...

Tänään kävimme L & D:n kanssa ensin Grantassa (siis yritimme saada lounasta), mutta sanoivat, että voi joutua odottaman puolitoista tuntia. Päätimme siis lyhyen pohdinnan jälkeen kokeilla jotain toista paikkaa. Päädyimme lopulta lähellä olevaan Rice Boat ravintolaan, jossa oli sattumalta teemapäivä. Heillä on kerran vuodessa hindujuhlapäivä, jolloin tarjoillaan vain kasvisruokaa. Ruoka tarjoiltiin banaaninlehdiltä, joille siis laitettiin pieniä annoksia erilaisia ruokia ja sitten nämä sotkettiin riisin joukkoon ja syötiin, kaikki tapahtui sormin. Ruoka oli hyvää ja oli hauska syödä sormin.